
Perhevapaalta työelämään -valmennukset
Uudellamaalla
Toteuttajana Arffmann Finland Oy

Mitä valmennuksessa tehdään?
Perhevapaalta työelämään -valmennuspalveluun osallistuvat asiakkaat saavat ryhmämuotoisessa valmennuksessa käyttöönsä lisäksi henkilökohtaisen valmentajan, jonka avulla asiakkaan siirtymistä perhevapaalta työelämään tuetaan. Valmennus on luonteeltaan ohjaavaa, neuvovaa ja kannustavaa, ja sen sisältö suunnitellaan asiakkaan taustan ja tavoitteiden mukaisesti tukemaan urasuunnitelman toteuttamista.
Valmennuksissa käsiteltäviä aiheita ovat esimerkiksi oma osaaminen ja vahvuudet, työllistymisen ja kouluttautumisen vaihtoehdot, tietotekniset taidot työnhaussa, työelämätietous, mahdollisten työllistymisen esteiden tunnistaminen, henkilökohtaisen työnhakutilanteen arviointi ja työnhaun valmiuksien monipuolinen kehittäminen. Valmennuksen jälkeen asiakkaalla on tarvittavat työkalut työelämään siirtymiseen, koulutukseen hakeutumiseen tai muun sopivan urapolun aloittamiseen. Lisäksi asiakkaat saavat ryhmätapaamisilla vertaistukea sekä verkostoja.
Kenelle valmennus on
ja miten se järjestetään?
Perhevapaalta työelämään -valmennukseen voivat osallistua Uudenmaan perhevapaalla olevat vanhemmat, jotka kokevat tarvitsevansa tukea työelämään siirtymiseen. Valmennukseen sisältyy 10 tuntia ryhmävalmennusta pienryhmässä (5-8 hlö) sekä 16 tuntia yksilövalmennusta henkilökohtaisen valmentajan kanssa. Valmennusta toteutetaan Helsingissä Pitäjänmäessä (Kornetintie 3) sekä rautatieaseman lähellä Töölönlahdenkadulla (3 b, Barona Koti). Lisäksi osa valmennuskerroista on mahdollista toteuttaa etänä.
Valmennuksen kokonaiskesto on noin kolme kuukautta, minkä jälkeen asiakas osallistuu kahden tunnin mittaiseen seurantatapaamiseen henkilökohtaisen valmentajan kanssa noin kuuden kuukauden päästä palvelun aloittamisesta. Huomioittehan, että valmennukset päättyvät 31.10.2023. Näin ollen valmennustunnit eivät välttämättä täyty täysimääräisinä, jos aloitat valmennuksen vasta myöhemmin syksyllä. Palveluun ilmoittaudutaan ilmoittautumislomakkeen kautta. Lue lisää valmennuksista täältä!
Tutustu valmentajiin!


Valmentaja
Tiina Saarinen
Rakastan ihmisten moninaisia uratarinoita ja vielä tallaamattomien polkujen kartoittamista! Kanssani pääset pohtimaan uusia uria monelta kantilta ja juuri sinun toiveesi huomioon ottaen.
Moneen kertaan ammatillisen nahkani luoneena ja 6 vuoden perhevapaan jälkeen työelämään palanneena, entisenä ulkosuomalaisena uskon osaavani katsoa monia asioita “boksin” ulkopuolelta.
Koulutustaustani on poikkitieteellinen ja työkokemukseni monipuolinen. Olen työskennellyt niin yksityisellä kuin julkisellakin sektorilla ura- ja rekrytehtävissä, teollisuudessa, startup-yrityksissä, koulutusviennissä ja it-sektorilla. Kaikissa näissä yhteisenä nimittäjänä on ollut osaamisen kehittäminen kouluttajana, kannustajana, kehittäjänä ja konsulttina.
Arffmanilla olen saanut työskennellä jo viiden tapahtumarikkaan vuoden ajan mielenkiintoisten yksilö- ja ryhmävalmennusten sekä sisällöntuotannon ja kehittämisen parissa. Asiakkaani ovat antaneet minulle positiivista palautetta muun muassa avarakatseisuudesta, ratkaisukeskeisyydestä, positiivisuudesta ja lähestyttävyydestä.
Tervetuloa mukaan!

Valmentaja
Tara Vallenius
Olen vuodesta 2014 ollut sosiaalialalla. Työurani aikana olen tehnyt töitä niin lasten, nuorten, aikuisten, vammaisten ja maahanmuuttajataustaisten kanssa. Olen myös ohjannut osatyökykyisiä henkilöitä erilaisten polkujen kautta työelämään.
Olen ollut mukana perustamassa kaksi yritystä ja yhden hyväntekeväisyysjärjestön.
Olen elämäni aikana saanut toimia työntekijän roolissa ja johtajan roolissa. Kaikki toimintani on aina kuitenkin perustunut ihmisten auttamiseen ja valmentamiseen.
Tehtäväni valmentajana on kulkea valmennettavan vierellä, kun tehdään suuria ja tärkeitä päätöksiä. Olen tuki ja turva, johon voit luottaa. Toimin mentorina ja tarjoan työkaluja, jotta saavutat tavoitteesi. Tehtäväni on kuunnella puhtaasti, välittää aidosti ja luoda turvallinen tila mietiskelylle, kyseenalaistamiselle, oivalluksille ja uudelleenarvioinnille.
Sinä, valmennettavana, määrität tahdin ja teet lopulta elämässäsi tarvittavat muutokset saavuttaaksesi haluamasi uratavoitteet.
Valmennan myös arabiaksi, persiaksi ja englanniksi.

Pekalla on pitkä työkokemus opettajana sekä valmentajana. Hän on ohjannut lähes kaiken ikäisiä henkilöitä opintoihin ja ammatinvalintaan liittyvissä kysymyksissä. Pekka pystyy antamaan valmennettavalle hyviä käytännön vinkkejä monen eri ammattialan vaatimuksista ja osaamiseen liittyvissä kysymyksissä. Pekka on luonteeltaan avoin ja hauska sekä hän on hyvä kuuntelija. Ammatillisen opettajankoulutuksen lisäksi Pekka on suorittanut työvalmentajan erityisammattitutkinnon. Hän on opiskellut myös kasvatustiedettä ja erityispedagogiikkaa. Pekan työotteeseen kuuluu edetä yhdessä valmennettavan kanssa kohti päämäärää. Pekan valmennuksessa pyritään hyödyntämään mahdollisimman paljon asiakkaan vahvuuksia ja onnistumisia. Pekka on huomannut, että positiivinen asenne auttaa selviytymään lähes kaikista hankalista tilanteista. Toki ilman työtä ja ponnistelua päämäärää ei saavuteta.
Valmentaja
Pekka Väisänen
Arffmann Finland Oy
Arffman on maan johtava työelämään suuntaavien valmennus- ja koulutuspalveluiden tuottaja. Kuuntelemalla, välittämällä ja sopivasti soveltamalla autamme ihmisiä löytämään itsestään halun oppia ja kehittyä. Ja mitä ikinä teemme, teemme sen mitattavasti ja tuloksellisesti. Tarjoamme Perhevapaalta työelämään -uravalmennuksessa henkilökohtaisen valmentajan tuen työnhaussasi tai auttamaan sinua löytämään osaamistasi vahvistavaa koulutusta.
.png)