top of page

Mikä on Perhevapaalta työelämään -valmennus?
Valmennuksemme tarjoavat tukea ja työkaluja onnistuneeseen siirtymään työelämään, uudelle uralle tai koulutukseen. Valmennukset on tarkoitettu perhevapaalla oleville tai lapsia kotona hoitaville vanhemmille. Osallistua voi riippumatta esimerkiksi koulutaustasta, sukupuolesta tai siitä, kuinka pitkään on hoitanut lasta kotona. Mukaan pääsee, olipa työsuhde odottamassa perhevapaalta paluuta tai ei.
Valmennus toteutetaan sekä ryhmä- (10h) että
yksilöohjauksena (16h). Ne sisältävät räätälöityä
yksilöllistä ja ratkaisukeskeistä työskentelyä,
jossa tuetaan mahdollisuuksiasi, voimavarojasi ja myönteisiä tulevaisuuden näkymiäsi. Erityisesti ryhmätapaamiset tuovat sinulle verkostoja ja vertaistukea.
Huomioittehan, että valmennukset päättyvät 31.10.2023. Näin ollen valmennustunnit eivät välttämättä täyty täysimääräisinä, jos aloitat valmennuksen vasta myöhemmin syksyllä.
Valmennukset ovat maksuttomia, eivätkä sido sinua mihinkään. Ne toteutetaan osana Uudenmaan ELY-keskuksen Perhevapaalta työelämään -hanketta.
Valmennusta on saatavilla lähi- ja etätoteutuksena Uusimaan, Varsinais-Suomen, Pirkanmaan, Pohjois-Savon ja Pohjois-Pohjanmaan alueella asuville vanhemmille.
Muilla alueilla asuville vanhemmille valmennusta on saatavilla etätoteutuksena. Valmennusta on tarjolla suomeksi, ruotsiksi, saamen kielillä, englanniksi, venäjäksi, arabiaksi, somaliksi, kurdiksi (sorani tai kurmandzi), persiaksi, mandariinikiinaksi ja ukrainaksi. Ilmoittautumislomakkeen täyttämisen jälkeen valmentaja ottaa sinuun viikon sisällä yhteyttä, jolloin sovitaan jatkoaikataulusta.
Tiedote: Ilmoittautuminen on loppunut!
Kiitos kaikille Perhevapaalta työelämään valmennukseen ilmoittautuneille. Ilmoittautumisaika on päättynyt ja hanke päättyy 2023 joulukuussa.
Päivittelemme sivuja syksyn aikana vielä lisää, lisäten hankkeen tulokset kaikille nähtäväksi ja hyvät käytännöt jaettavaksi.

Pohditko seuraavaa askeltasi perhevapaan jälkeen?
Sivuiltamme saat paljon tietoa ja tukea perhevapaalta työelämään siirtymiseen - oli se sitten työnhakuun, työhön, opiskelemaan tai kohti yrittäjyyttä.

Hankkeen blogi
Minne seuraavaksi?
Perhevapaa on yksi elämän tärkeistä vaiheista. Se tuo mukanaan ikimuistoisia hetkiä, kehittää itsetuntemusta ja voi jopa laittaa koko muunkin elämän uusiksi. Samaan aikaan tauko työelämästä sekä siirtyminen työmarkkinoille ja opintoihin voi herättää monenlaisia epävarmuuden tunteita.
Autamme sinua löytämään verkostoja ja vertaistukea sekä keräämään juuri sinulle sopivat vinkit seuraavan askeleen ottamiseen - kun koet olevasi siihen valmis!
Blogista vinkkejä perheen ja työn yhdistämiseen
Alkuun pääset seuraamalla blogiamme: löydät sieltä vinkkejä ja ajankohtaista tietoa perhevapaalta siirtymiseen, tulevaisuuden suunnitelmien selkeyttämiseen ja oman osaamisen tunnistamiseen.
Hanke sosiaalisessa mediassa
Seuraa meitä myös sosiaalisessa mediassa! Perhevapaalaisena löydät parasta sisältöä hankkeen Instagramista, Facebookista ja Youtubesta. Löydät kaikki kanavamme alta.
Videoista apua arkeen ja työelämään paluuseen
Videogalleriastamme löydät vinkkejä oman osaamisen sanoittamiseen, uuden suunnan etsimiseen, työhön paluuseen sekä voimavarojen löytämiseen arjessa. Löydät videot klikkaamalla alta:

Vinkkejä perhe- ja työelämän yhteensovittamiseen? Tutustu yhdessä MiB:n kanssa edeltäjähankkeessamme tehtyyn Perhevapaalta sujuvasti työelämään -oppaaseen!
bottom of page