top of page

Itsensä johtamisessa ja tulevaisuuden suunnittelussa itsetuntemus on valttia!

Päivitetty: 5. toukok. 2021



Itsetuntemuksen kasvaessa ymmärrän paremmin, miksi jotkut asiat tuntuvat itselleni helpommilta tai vaikeammilta kuin toiset. Olen tunnistanut tiettyjä asioita, joiden on hyvä olla kohdallaan, jotta voin oikeasti nauttia tekemisestäni enemmän ja jotta jaksan motivoitua ja innostua yhä uudelleen ja uudelleen.


Vertaamme itseämme muihin ihmisiin ja muodostamme sitä kautta käsityksen itsestämme. Saatamme myös tehdä valintoja sen perusteella, joita meidän mielestämme ”kuuluisi” tehdä tai mitä ajattelemme toisten odottavan meiltä. ”Meidän suvussa kaikki ovat korkeasti koulutettuja” tai ”kyllä sinun nyt olisi hyvä opiskella joku tutkinto” tai ”älä heitä koulutusta hukkaan, vaan hae tätä työtä”, ovat mm. kommentteja joita moni meistä on kuullut. Muistan itse yläasteen jälkeen haaveilleeni sosiaalialan tutkinnosta, mutta mummo pakotti lukioon..


Työelämätaidot kertyvät meille opiskelun ja työkokemuksen myötä ja sanonta ”työ tekijäänsä opettaa” pitää usein myös paikkansa. On erilaista osaamista ja taitoja, joita on mahdollista jokaisen oppia.


Kannattaa katsoa palan matkaa taaksepäin ja miettiä mistä asioista itse on erityisesti nauttinut ja miettiä millainen tekeminen saisi minusta parhaan esille.


Itsetuntemukseni lisääntyessä olen huomannut, etteivät esimerkiksi yksityiskohtia ja tarkkuutta vaativat rutiininomaiset tehtävät ole minua varten ja ymmärtänyt miksi ne tuntuvat itselleni haasteellisilta. Olen myös oivaltanut, että nauttiakseni tekemisestäni tarvitsen paljon vapautta ja mahdollisuutta olla luova, ideoida uutta. Nautin myös todella paljon muiden kanssa yhdessä tekemisestä. Tämä ei tarkoita sitä, ettenkö voisi tehdä yksityiskohtaista ja tarkkaa rutiininomaista työtä, vaan sitä, että en välttämättä pääsisi hyödyntämään tehtävässä koko potentiaaliani eikä tekeminen olisi niin antoisaa kuin se voi olla. Omien vahvuuksien tunnistaminen on hyvä apu siinä vaiheessa, kun miettii mitä haluaa tehdä elämässään.


Matkan varrella olen tutustunut moniin erilaisiin persoonallisuusteorioihin ja olenkin sitä mieltä, että mikä tahansa tapa lisätä itsetuntemusta on hyväksi ja olen ilolla seurannut, miten itsetuntemuksesta ja hyvistä vuorovaikutustaidoista puhutaan koko ajan enemmän! Käytän työssäni valmentajana paljon enneagrammi persoonallisuusteoriaa, jonka olen huomannut erinomaiseksi oivalluttajaksi.


Enneagrammin avulla voi löytää henkilökohtaiset vahvuudet, kehittämisen paikat ja lisätä itsetuntemusta.

Numerot yhdestä yhdeksään ympyrässä kellotaulun suuntaisesti erilaisin symbolein kuvitettuna siten, että numero yhdeksän on kello kahdessatoista.

Itsetuntemus taas tuo lisää ymmärrystä erilaisiin ihmissuhteisiin ja vuorovaikutustilanteisiin.

Enneagrammi persoonallisuusteoria jakaa meidät yhdeksään erilaiseen tyyppiin, jotka kaikki ovat yhtä arvokkaita ja jokaisella on omat vahvuudet. Se raottaa verhoa itsemme ja muiden ymmärtämiseen, kun opimme erilaisista tavoista kohdata maailman.





1 – uudistaja, tarkka laadunvalvoja: periaatteellinen, tunnollinen, idealistinen tyyppi

2 – Auttaja, kannustaja: Hoivaava, tunnollinen ihmissuhdetyyppi

3 – Tekijä, tehokas suorittaja: Sopeutuva, itsevarma, menestyshakuinen tyyppi

4 – Individualisti, luova yksilö: Romanttinen, vetäytyvä, itseään havainnoiva tyyppi

5 – Tutkija, asiantuntija: Vetäytyvä, älyllinen tyyppi

6 - Lojaali, uskollinen kyseenalaistaja: Sitoutunut, tunnollinen, turvallisuudenhakuinen tyyppi

7 – Innostuja, innostava visionääri: Kiireinen, itsevarma, aikaansaava tyyppi

8 – Haastaja, vastuunkantaja: Voimakas, itsevarma, dominoiva tyyppi

9 – Rauhantekijä, sovittelija ja diplomaatti: Rento, vetäytyvä, vaatimaton tyyppi

Numerot yhdestä yhdeksään vasemmalta oikealla vaakasuorassa erilaisin symbolein kuvitettuna.

Tuntemalla itsensä paremmin on helpompi sanoittaa omia vahvuuksia, oivaltaa erilaisia vaihtoehtoja ja osaa myös peilata erilaisia asioita eri näkövinkkeleistä. On myös helpompi tehdä valintoja ja päätöksiä, jotka sopivat itselle parhaiten.


Rakkaudesta itsetuntemukseen ja toimiviin ihmissuhteisiin, syntyi Miks muut ei tajuu?! -podcast, jonka teimme valmentajakollegani Sari Hämäläisen kanssa.


Kahden ihmisen kasvot yhteensä kuudella eri ilmeellä varustettuna ja teksti, "Miks muut ei tajuu?!".

Podcast esittelee enneagrammi persoonallisuusteorian 9 erilaista tyyppiä. Ensimmäinen jakso kertoo mistä podcastissa on kyse ja seuraavat 9 jaksoa tutustuttaa kuulijansa erilaisiin tapoihin toimia, tuntea ja ajatella. Podcastissa kerromme ja kuulemme jokaisen tyypin vahvuuksista, myös niistä ”muista puolista” ja saamme samalla vastauksia kysymykseen miks muut ei tajuu?


Voit kuunnella podcastin spotifystä tai nettisivuilta:

Enneagrammitestejä löydät Suomen enneagrammi ry:n sivulta osoitteesta: http://www.enneagram.fi/testit/


Oivaltavia hetkiä itsetuntemuksen parissa!


Marjo Lamminaho.

Marjo Lamminaho

valmentaja ja kouluttaja

+358 40 755 2510

Kiinnitä huomiota siihen, mihin kiinnität huomiota - se lisääntyy.

Verkostoidu Marjon kanssa Linkedinissä tai seuraa Facebookissa.


94 katselukertaa0 kommenttia
bottom of page